St1:n käyttöön tulevat Noden kerrokset 25–27, joissa on yhteensä noin 3 600 neliömetriä tilaa.
– Haluamme luoda tilat, jotka tukevat yhteistyötä, kohtaamisia ja erilaisia työskentelytapoja sekä tekevät arjesta sujuvaa henkilöstöllemme. Erityisen tärkeää on, että henkilöstömme pääsee osallistumaan uusien tilojen suunnitteluun alusta alkaen, St1:n henkilöstöjohtaja Tom Rinne sanoo ja jatkaa:
– Node antaa meille mahdollisuuden luoda modernit ja inspiroivat tilat, jotka tukevat St1:n toimintaa ja henkilöstön arkea sekä tänään että tulevaisuudessa.
Lue: Viisi syytä vuokrata Varmalta – tutkitusti toimialan korkein suositteluaste
Node näkyy jo eri puolille Helsinkiä – rakenteilla oleviin tiloihin pääsee jo näytölle
Noden rakentaminen etenee vauhdilla, ja betonisia välipohjia rakennetaan 29. kerroksen tasolla. Rakennus näkyy jo monista paikoista eri puolilta Helsinkiä, ja siitä on muodostunut selkeä maamerkki Pasilaan.
– Node on Varmalle ainutlaatuinen hanke korkeutensa, ilmeensä ja toimitilalle asetettujen laatuvaatimusten vuoksi. Olemme iloisia saadessamme St1:n Noden vuokralaiseksi. Tässä vaiheessa tehty pitkäaikainen vuokrasopimus antaa meille mahdollisuuden suunnitella tiloja yhdessä St1:n kanssa yrityksen tarpeisiin sopiviksi, Varman toimitilajohtaja Toni Pekonen sanoo.
Ankkurivuokralaisen Elisan kanssa vuokrasopimus tehtiin jo ennen rakentamisen aloittamista. Rakentamisen edetessä yhä useampi toimitilaa etsivä yritys on kiinnostunut Nodesta. Tornitalossa on edelleen tarjolla vapaita tiloja.
– Noden tiloista ja näkymistä saa jo konkreettisen käsityksen. Palaute on ollut erittäin positiivista, kun toimitilakohdetta etsivät asiakkaat ovat päässeet vierailemaan rakenteilla olevissa kerroksissa ja nähneet, millaisen ympäristön Node tarjoaa, Pekonen sanoo ja jatkaa:
– Nyt on erinomainen hetki ryhtyä neuvotteluihin, kun yrityksillä on vielä hyvä mahdollisuus valita sijaintinsa rakennuksessa sekä vaikuttaa tilojen suunnitteluun ja toteutukseen.
Havainnekuva: JKMM Arkkitehdit
Pasilan paras merinäköala, sijainti liikenteen solmukohdassa ja palvelut vieressä
Kohteen nimi "Node" on tietoliikenteestä tuttu termi, joka tarkoittaa solmua tai tarkemmin solmukohtaa. Se viittaa sekä Pasilan asemaan valtakunnallisena liikenteen solmukohtana että kohteen ankkurivuokralaisen Elisan toimialaan. Tornitalo nousee aivan Mall of Triplan ja Pasilan rautatieaseman viereen.
JKMM Arkkitehtien suunnittelemaan tornitaloon tulee nykyaikaisia toimistotiloja tukemaan yritysten erilaisia työnteon tarpeita. Näkymät avautuvat etelään kohti Helsingin keskustaa ja merelle, ja lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat tuovat tiloihin runsaasti luonnonvaloa.
Taloon tulee lisäksi laadukkaat kahvila- ja ravintolapalvelut sekä vuokralaisten käyttöön monipuolinen hyvinvointikeskus, jossa on muun muassa sauna ja ryhmäliikuntatiloja. Rakennuksen suunnittelussa on huomioitu Varman ympäristövastuullisuustavoitteet, ja sille haetaan BREEAM Excellent -ympäristöluokitusta.
Lue: Korkean profiilin ravintolakokonaisuus The Nodeen – palvelut aamukahvista after work -tilaisuuksiin
Havainnekuva: JKMM Arkkitehdit
Onko yrityksesi seuraava osoite Pasilassa?
Suomen korkein toimistotalo Node valmistuu Helsingin Pasilaan vuonna 2028. Toimitilat varataan nyt.
Varman toimitilavuokralaisena saat aina suoraviivaista ja henkilökohtaista palvelua sekä työskentelet vastuullisesti kehittyvissä tiloissa – meillä on tutkitusti toimialamme korkein suositteluaste!
Alkuperäinen uutinen luettavissa: Energiayhtiö St1 vuokraa kolme kerrosta Varman tornitalo Nodesta